Sähköverkko
Olemme ottaneet netotuksen käyttöön 1.1.2023
Vuosi 2023 toi mukanaan muutoksen alle 100 kVA kokoisten tuotantolaitosten tuotannon ja kulutuksen netotukseen. 1.1.2023 lähtien tuotannon ja kulutuksen netotus ei enää huomioi eri vaihteita tai millä mittausjakson hetkellä sähkö on tuotettu tai kulutettu. Kokonaisuus muodostuu nyt yhden mittausjakson aikana tapahtuneesta tuotannosta ja kulutuksesta. Mittausjakso on tällä hetkellä tunti. Kyseessä on valtioneuvoston asetukseen perustuva muutos.
Keneen muutos vaikuttaa?
Muutos vaikuttaa pien- ja mikrotuottajiin, joiden tuotantolaitteistot ovat teholtaan enimmillään 100kVA, ja jotka sekä ostavat että myyvät sähköenergiaa. Kyseessä ovat siis pääasiassa aurinkosähkön tuottajat. Muutos tulee voimaan automaattisesti, eikä vaadi asiakkaalta mitään.
Miten tuntinetotus toimii ja mitä muutos tuo mukanaan?
Muutoksen myötä pientuottajalla on mahdollisuus hyödyntää suurempi osa itse tuottamastaan sähköstä omassa kiinteistössään. Itse tuotettu sähkö menee ensisijaisesti asiakkaan omaan käyttöön, mikäli tuotanto ja kulutus tapahtuu saman tunnin aikana. Mahdollinen käyttämättä jäänyt tuotanto, ylijäämätuotanto, siirtyy sähkönjakeluverkkoon ja sen asiakas voi myydä valitsemalleen sähköyhtiölle. Jos sähköä sekä tuotetaan että kulutetaan saman tunnin aikana, tuotettu sähkö alentaa suoraan ostettavan sähkön määrää.
Esimerkki:
Jos asiakas kuluttaa saman tunnin aikana 10 kilowattituntia, ja tuottaa itse 4 kilowattituntia, on lopputulos nettona 6 kWh ostettavaa sähköä. Tällöin asiakasta laskutetaan 6 kilowattitunnin mukaan.
Uusi netotuskäytäntö perustuu valtioneuvoston asetukseen, jonka mukaan sähkönkulutuksen ja -tuotannon taseselvitysjakson sisäinen netotus on toteutettava sähkökaupan keskitetyn tiedonvaihdon yksikön palveluna viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2023. Asetuksen tavoitteena on hyödyttää nimenomaan pientuottajia, koska uudistuksen myötä entistä isompi osa itse tuotetusta sähköstä hyödynnetään omassa kiinteistössä, jolloin ostetun sähkön määrä vähenee ja samalla myös siirtomaksut pienenevät.
Aiheeseen liittyviä uutisia
Asiakastiedote
Päivitetyt sähkönmyynti- ja verkkopalveluehdot 1.12.2024 alkaen
Lue lisääAsiakastiedote
Yleinen arvonlisäverokanta nousee 25,5 prosenttiin 1. syyskuuta 2024 alkaen
Lue lisääAsiakastiedote
Uudella Herrfors-sovelluksella säästät sähköä, luontoa ja lompakkoa
Lue lisääAsiakastiedote
Siirry e-laskuun – voita varsi-imuri!
Lue lisääAsiakastiedote
Tervetuloa viettämään Kaukonpäivää kanssamme Ylivieskaan 1.3.2024!
Lue lisääAsiakastiedote
Kysymyksiä ja vastauksia koskien sähköpulaa
Lue lisääAsiakastiedote
Me Herrforsilla toivotamme hyvää joulua ja jännittävää uutta vuotta!
Lue lisääAsiakastiedote
Herrforsin asiakastyytyväisyys erittäin korkealla tasolla jo viidennettä vuotta peräkkäin
Lue lisääAsiakastiedote
Epsi Rating tutkii asiakastyytyväisyyttämme syyskuussa
Lue lisää