Vuosikertomus
Herrfors-konsernin tilinpäätös 2023
Poikkeuksellisen vuoden 2022 jälkeen, jolloin Herrfors-konserni teki ennätystuloksen, vuosi 2023 palasi normaalimmalle tasolle. Liikevaihto oli 257 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2022 oli 334 miljoonaa euroa. Syynä on ensisijaisesti normalisoituneet sähkömarkkinat ja pienempi sähkön tuotantomäärä, jotka laskivat liikevaihtoa. Vuoden 2022 aikana konsernin tuotantolaitokset kävivät kireän sähkömarkkinatilanteen vuoksi pitkiä aikoja täydellä teholla. Sähkön keskihinta vuonna 2023 oli 56 euroa/MWh, kun vuonna 2022 hinta oli historiallisen korkealla 154 euroa/MWh.
Konsernin liikevoitto oli 26,5 miljoonaa euroa, mikä on normalisoituneet sähkömarkkinat huomioiden erinomainen taso.
"Vuoden aikana korotimme Herrforsin sähkötuotteiden hintoja vain marginaalisesti. Hinnan ja Herrforsin yhä vahvemman brändin ansiosta saimme tuhansia uusia sähköasiakkaita vuoden aikana, mikä heijastuu myös ennätyksellisen korkeaan myyntivolyymiin. Kaukolämmön hinta pidettiin muuttumattomana neljättä vuotta peräkkäin, ja myös maaliskuun 2024 korotuksen jälkeen kaukolämmön hintamme on yksi edullisimmista Suomessa", sanoo Roger Holm, Herrforsin toimitusjohtaja.
Konsernin osakkuusyhtiö Puhuri otti käyttöön kaksi tuulipuistoa vuoden 2023 alussa, tällä kertaa Kannuksessa ja Haapavedellä. Konsernin investoinnit olivat 27 miljoonaa euroa, josta suurin osa käytettiin alueverkon vahvistamiseen tuulivoiman vastaanottamiseksi sekä sähkönjakeluverkkojemme säävarmuuden parantamiseen, samoin kuin kaukolämmön ja vesivoiman ylläpito- ja laajennusinvestointeihin.
Oy Herrfors Ab:n yhtiökokous päätti 14.5.2024 jakaa 3,0 miljoonaa euroa osinkoja. Suurimmalle omistajalle Pietarsaaren Energialle tämä tarkoittaa 1,2 miljoonan euron osinkotuloa.
Taloudelliset avainluvut (1000 EUR)
Emoyhtiö Herrfors |
Konserni Herrfors |
||||
2023 | 2022 | 2023 | 2022 | ||
Liikevaihto | 120 601 | 166 566 | 257 170 | 334 481 | |
Liikevoitto | 12 925 | 39 392 | 26 530 |
46 706 |
|
Voitto ennen tilinpäätöseriä | 12 944 | 40 445 | 28 560 |
46 104 |
|
Vakavaraisuus % | 64,7 % | 59,6 % | 45,3 % | 37,3 % | |
Investoinnit | 7 614 | 12 802 | 26 700 | 31 800 | |
Henkilöstö (keskimäärin) | 53 | 51 | 255 | 251 |
Aiheeseen liittyviä uutisia
Uutinen
Herrfors sijoittui kuudennen kerran peräkkäin vuosittaisen sähkönmyyntialan asiakastyytyväisyystutkimuksen kärkikolmikkoon
Lue lisääUutinen
Suoritamme puuston latvasahausta linjoilla Tuovila-Kovjoki, Kovjoki-Lotlax ja Tuovila-Hirvisuo
Lue lisääUutinen
Katternö-konsernista tuli Herrfors-konserni
Lue lisääUutinen
Herrfors investoi sähkövarastoon ja sähkökattilaan
Lue lisääUutinen
Herrfors alan kestävin sähköyhtiö asiakkaiden mielestä
Lue lisääUutinen
Herrforsilla on Suomen tyytyväisimmät sähköasiakkaat
Lue lisää